Emma: Oon aatellu välillä et matkustaminen on arvokasta koska se on niitä harvoja asioita elämässä joka ei täysin asetu kapitalistiseen investointiajatteluun; varsinkin tässä elämäntilanteessa kun tulot on tosi pienet niin mä käytän välillä matkustamiseen aika isojakin summia, ja valitsen matkustaa kalliimmin, vaikeammin ja hitaammin maata pitkin. Rahalle ei kuitenkaan “saa” mitään konkreettista vastinetta; matkakuluilla ei ole jälleenmyyntiarvoa tai merkitystä CV:ssä. Reissuilta oon saanut korkeintaan anekdootteja ja auringonpistoksia. Mutta sit oon alkanut miettiä, miten matkailu on kuin keräilyä ja sittenkin CV:n täyttämistä. Lomakuvilla ja matkakertomuksilla luodaan sitä maailmankansalaisen imagoa ja viestitään erilaisia asioita, sosiaalista pääomaa. Matkustaminen vetoaa ihmisiin kuluttajina ja keräilijöinä; raaputettavat maailmankartat, postikorttikokoelmat, jääkaappimagneetit – tarkoituksena on kerätä koko suora.
Emma: Oon myös pitkään uskonu tai uskotellu itelleni että matkailu avartaa. En halua olla mikään sisäänpäinkääntynyt metsäsuomalainen, ja lähden uusiin kohteisiin innoissani; millaistakohan elämä kaupungissa x tai y on? Kuitenkin tuntuu, ettei mitään kovin konkreettisia oppeja oo jäänyt käteen monestakaan matkakohteesta. Usein päädyn rakentamaan matkasuunnitelmat kasvisravintoloiden ja gentrifikaation ympärille. Hipsters guide to -oppaat takaavat, että saman kauralattekokemuksen voi saada kohteesta riippumatta. Silti on muka jotenkin ylevää ja sivistävää käydä juomassa latte vaihteeksi eri kaupungissa. Lisäksi on joku sellainen ääneen lausumaton oletus, että jos vielä matkustaa länsimaiden ulkopuolelle niin kulttuurinen ymmärrys vain tipahtaa suoraan syliin ja eurosentristinen mielenmaisema räjähtää taivaan tuuliin.
Lotta: Voisko omaa matkustelua avartaa enemmän se, että menis paikkoihin jossa voi oikeesti nähdä ja kokea muuta kun gentrifikoitunutta laten juontia? Samaa mieltä kyl siitä et täälläpäin on tendenssi matkustaa tietyissä raameissa, kuten “länsimaisuuden” mukavuusalueella. Saatetaan siis matkustaa kauas, mutta samalla kaivata ja vaatia tiettyä estetiikkaa/kliiniyttä mikä koetaan jollain tapaa kotosaksi. Ääneen sanomatta ne raamit saattaa sit kuitenki estetiikan sijaan olla esim. uskonto. Koitan ite matkustaessa käydä vähän keskustan ulkopuolella paikoissa, jotka ei välttämättä oo niin turismia varten luotuja. Tähän liittyy (mutu)ajatus siitä, et siellä voi nähdä ja kokea jotain paikallisuutta enemmän ilmentävää kun esim. keskustoissa, joissa ”kokemustarjonta” on tän tietyn mukavuusalueen/ estetiikan sisäpuolella? Että okei, en mä tarvii sitä lattee local kalliossa, vaan voin mennä paikallisen kirjaston johonki tapahtumaan… Tai hautausmaalle! Ne on tosi mielenkiintoisia vierailla. Toisaalta kirjaston tapahtumat vaatii usein paikallisen kielen osaamista. Kielten opettelu yleisesti tuntuu relevantilta, jotta sais sitä tavoiteltua “autenttisuutta”. Sekin oli ennen enemmissä määrin normi ja hyvä tapa, et matkalle lähtiessä opetellaan paikallista kieltä ainakin perussanasto. Mä ainakin oon täysin unohtanu ton ja useimmiten luotan intterwebbiin ja siihen, et joku kyl puhuu enkkuu.
Emma: Kun olin fuksisyksynä perhelomalla Mallorcalla niin mun kaveri vittuili mulle jälkikäteen siitä, miten postasin nolla kuvaa sieltä Instagramiin (mä olin sillon sometauolla omg usko jo!) mutta se on ihan totta ettei kuvat Palman rannoilta ja hotelliaamiaiselta viestineet mun johonkin imagoon sopivia arvoja tai jotain. Ois pitänyt olla enemmän underground kohde. Ja mä oon tosi avoin tollaselle kritiikille; siis niinkun miks piti mennä mukaan sille reissulle jos ei edes kehtais julkasta sieltä mitään vaan pitää vaa ihan low profile?
Lotta: Mietin myös yhteyksien luomista, tai sosiaalisia kohtaamisia ja yhteyksiä, jotka usein korostuu varsinki reppureissausmatkustelun kohokohtina. Mietin, että elämän eräänlainen ohjenuora vois olla omiin lähiyhteisöihin panostaminen ja niistä huolehtiminen (globaali? vastuu huomioon ottaen), ns. perusasioihin keskittyminen; eat berries and get laid? Tähän sopii yhteisöjen ja yhteyksien luominen matkatessa. Mietin tosin, että kenen kustannuksella ja millä hinnalla tää tapahtuu? On monia esimerkkejä siitä, miten turismi ja sitä varten luodut majoitusjärjestelyt aiheuttaa suurta asuntopulaa, varsinkin kohtuuhintaisten asuntojen pulaa, isoissa kaupungeissa kuten Barcelonassa (jossa paikalliset ampuu turisteja vesipyssyillä tän takia). Pistää ns. miettimäään myös sitä, miten moni hyvä mesta Helsingissäkin pilataan sillä, et päälle rakennetaan uusi (öky)hotelli. Onko ökysti matkustavia muka niin paljon? Hostellit on toisaalta on majotuspaikoista varmaan kestävimpiä vaihtoehtoja tähän nähden. Toki jos kaikki käyttäis vaan hostelleja ja jengi vaan jatkaa matkustelua, niin täyttyyhän nekin. Uskoihin, että paljon hyvää tulis jo siitä, että haettaisiin/luotaisiin yhteyksiä omista (lähi)yhteisöistä (täällä).
Toisaalta on tosi eri asia, jos on väliaikasesti vaan jossain paikassa matkalla, niin on usein paljon mielenkiintosempaa puolin toisin ja tutustuu johonkin oman tutun kulttuurisen kontekstin ulkopuolelta. Onhan hostellit paikkoja, missä jengi lähtökohtasesti on tosi avoimia kohtaamisille, toisin kun kotona aamulla seinänaapuri matkalla duuniin. Ja toisaalta en kiellä etteikö ois leija, että on frendi vaikka slovakiassa kenen luo mennä käymään; saa ihan eri otteen paikalliseen kulttuuriin kun tuntee jonkun ja on joku kenen luona vaikka yöpyä ilman hostellia (se siitä uusien ihmisten tapaamisesta). Ja toki on kivaa matkustaa paikkoihin samanlaisista aktiviteeteista kiinnostuneiden ihmisten kaa, ja yks tapa tavata näitä on tehdessä näitä aktiviteetteja tai niiden ohella esim. hostellissa.
Emma: Eiköhän toi liity pitkälti siihen mielentilaan mikä ihmisillä on lomalla. Mä oon all for arkiset seikkailut mutta reissussa yleensä on tavallaan niin vapaa, ei oo aikatauluja tai rajoitteita vaan on nähnyt vaivaa ja tullut uuteen paikkaan ihan vaan viettämään aikaa ja pitämään hauskaa. Totta kai siinä tilanteessa on avoimempi myös uusille tuttavuuksille ja kaikenlaiselle tekemiselle. On ollu kyl hauskaa päästä vähän siihen fiilikseen kotikaupungissakin jos jotkut kansainväliset tutut on tullu vierailulle Helsinkiin, ja on kiidättäny niitä ympäriinsä. Ehkä ens kesänä pyhitän itekseni pari päivää turismille, otan lautan Suomenlinnaan ja kierrän kaikki Aleksanterinkadun liikkeet ostamatta mitään.
Emma: Pintaa pitkin matkustaminen tulee ainakin Suomesta Keski-Eurooppaan usein lentämistä kalliimmaksi, ja sen vuoksi se ei oo niin saavutettavaa. Oon havainnut myös jotain sellasia keskustelun sävyjä, joissa pintaa pitkin matkustaminen käännetään luksukseksi. Kohteeseen siirtyminen rauhassa onkin osa matkan viehätystä. Junassa voi tehdä töitä, jos on etätyöt mahdollistava työpaikka. Kyse on fiiliksestä, elämyksestä, kiireettömyydestä, meditatiivisuudesta, ohi viilettävistä maisemista. Modernit kaukojunat on kyllä faktisesti tosi paljon mukavampia kuin turbulenssi ja lukkiutuneet korvat.
Yläasteella mun ystävät vastusti lentoveroa juuri siksi, että ne pelkäsi sen rajoittavan just pieni- ja keskituloisten perheiden mahdollisuutta lomamatkoihin (me ei muistaakseni käsitelty progressiivisen lentoveron mahdollisuutta). Toisaalta suurin osa maailman väestöstä ei nytkään lennä juuri ikinä. Joskus mä pohdin, että pitääkö jollekkin matkalle ylipäätään lähteä, jos ei voi tehdä sitä lentämättä? Jos vaan haluaa muuten vaan ulkomaille, miksei vois mennä esim Baltiaan?
En oo kuitenkaan luopunut lentämisestä, vaikka oonkin sitä kohtaan kriittisempi.
Jotenki nään että jotkut syyt, kuten kaukovaihto tai kaukana asuvien perheenjäsenten tapaaminen on tarpeeksi painavia syitä lentolipun ostamiselle. Toiset tilanteet, kuten yhiksen kevätmatka, ei sitä mulle ole. On kuitenkin aika ironista, että mun lennot kaukovaihtoon ja takaisin tulee saastuttamaan paljon paljon enemmän, kuin joku pyrähdys Prahaan. Ei ilmakehä välitä siitä, kuinka muka-jaloja mun lentämisen taustalla olevat syyt on.
Lotta: Tohon jatkeeksi; onko ok matkustaa valtioon, jonka tukeminen rahallisesti tukee myös kyseisen valtion toteuttamia esim. ihmisoikeusrikkomuksia tai valtiota, joka kohtelee pakolaisia poliittisina välineinä inhimillisen kohtelun sijaan… Taloudellinen boikotti on toimivaksi todettu esim. Etelä-Afrikan apartheidin purkamisessa ja taloudellisen boikotoinnin puolesta puhuu myös palestiinalainen BDS-liike tänä päivänä (kts. www.bdsmovement.net). Tuntuu ajoittain vaikeelta perustella matkustamista, onhan koko maailmantalous ja omistussuhteet niin kytkeytyneitä toisiinsa, et on hankalaa kuluttaa “eettisesti”. Toisaalta matkustaa voi tosi eri tavoin ja rahaa voi tietoisesti päättää laittaa paikallisille toimijoille Mäkkärin (huom. tehkää näin myös Suomessa) sijaan. Entä sit jos matkustamisesta pidättäytyy esim. ilmastosyistä tai eettisin perustein, niin ns. narratiivivalta olisi niillä, jotka joka tapauksessa matkustaa.
Emma: Toi narratiivivalta on kiinnostava. Jo nyt voi nähdä tietyt matkustustottumukset melkein suomalaisen keskiluokan yhtenäiskulttuurina; Ruotsin ja Viron risteilyt on ainakin Etelä-Suomessa asuville tosi yleinen lapsuuskokemus. Pallomeri ja Junibacken. Kreikan ja Espanjan aurinkorannoilla taas on kaiken maailman Bamse-klubeja, joissa suomalaiset muksut leikkii keskenään tuhansien kilometrien päässä kotoaan.
Toisaalta toi on jo globaalilla tasolla todellisuutta, lähtien ihan siitä, minne ja kuka pystyy matkustamaan viisumivapaasti. Euroopan vapaa liikkuvuus on maailmanlaajuisella tasolla aika harvinainen, ja suosii EU-kansalaisia muiden ylitse. Lisäksi Euroopasta pystyy esimerkiksi mukavasti matkaamaan junalla Etelä-Espanjaan ja siitä lautalla Gibraltarin yli Marokkoon, mutta Marokon passilla pääsee viisumitta alle neljäänkymmeneen maahan, Euroopan kohteista ainoastaan Andorraan. Marokkolaiselle se Gibraltarin neljäntoista kilometrin ylitys on paljon hankalampi juttu kuin espanjalaiselle.