Jonne Junturan mukaan poliittisen päätöksenteon pitäisi perustua terveyden edistämiseen ja nuoria täytyisi osallistaa ulkopolitiikassa enemmän.

Juttu on osa nuorten vaikuttajien sarjaa, jossa pyrimme tuomaan esiin nuoria yhteiskunnallisia vaikuttajia erilaisista taustoista.

Kuka? Jonne Juntura on 27-vuotias lääkäri, viime vuoden Suomen YK-nuorisodelegaatti ja ehdolla eduskuntaan.

Olit viime vuonna Suomen YK-nuorisodelegaatti, miten päädyit tehtävään?

Aloitin lääkiksen Helsingissä 2012 ja siitä saakka olin pitkään HYY:n ja oman oppiaineeni järjestötoiminnassa mukana. Sen jälkeen koin, että olin jo nähnyt sen, mitä Helsingissä on. Olin aina ollut kiinnostunut kansainvälisyydestä eikä lääkiksessä tai järjestötoiminnassa päässyt oikein tekemään kv-asioita. Kun olin ollut kolme vuotta mukana järjestötoiminnassa, halusin yrittää, että olisiko mahdollista päästä tekemään jotakin kansainvälistä järjestötoimintaa. Pääsin maailman lääkisopiskelijoiden järjestöön (International Federation of Medical Students’ Associations, IFMSA), joka on koordinoinut sitä, mitä lääkisopiskelijat tekevät globaalisti. Olin järjestön hallituksessa vuoden ja pääsin tekemään terveysedunvalvontaa Maailman terveysjärjestön (WHO) sekä YK:n kanssa. Hallitusvuoden aikana näin miten kv-vaikuttaminen toimii ja kuulin ensimmäistä kertaa nuorisodelegaatin pestistä, johon lopulta päätin hakea. Nuorisodelegaatin roolissa pääsin ajamaan eteenpäin minulle tärkeää ja globaalisti ajankohtaista teemaa, mielenterveyttä.

Näkyykö nuorten osallistaminen YK:ssa?

Järjestö jossa olin, IFMSA, on voittoa tavoittelematon järjestö. Sitä kautta pääsin näkemään, miten YK ja WHO toimivat kansalaisjärjestön näkökulmasta. Näin myös käytännössä, kuinka rajoitettua toiminta on. WHO:n yleiskokouksessa edustat kulkuluvan kautta joko jäsenvaltiota (Member State), jolloin pääset käytännössä mihin tahansa, tai kansalaisjärjestöä (NGO), jolloin et pääse oikeastaan yhtään mihinkään. Nuorten näkökulmasta mahdollisuudet vaikuttaa olivat rajoitetut, kunnes YK-nuorisodelegaatin roolissa pääsin mukaan kansalliseen delegaatioon ja edustamaan jäsenvaltiota.

Vuosi Suomen YK-nuorisodelegaattina oli todella kiinnostava. Olin mukana muun muassa WHO:n yleiskokouksessa sekä YK:n yleiskokouksessa, joissa pääsin tekemään terveysedunvalvontaa. Pääsin poikkeuksellisesti mukaan myös korkean tason viikolle, jolloin yleiskokouksessa on mukana koko maailmaan poliittinen johto. Nuorten osallistamisessa on tapahtunut mahtavia kehityskulkuja, mutta YK:ssa nuorten asioista eivät edelleenkään puhu nuoret. Se ei ole aitoa osallistamista eikä oikein intersektionaalistakaan. Kehitettävää on paljon.

Miten näet YK:n roolin maailmanpolitiikassa?

Tykkään todella paljon YK:n toisen pääsihteerin, Dag Hammarskjöldin, sitaatista ”YK:ta ei luotu viemään ihmiskuntaa taivaaseen, vaan pelastamaan se helvetiltä”. Se kuvastaa hyvin sitä, että YK:hon asetetaan usein kohtuuttomia paineita. On totta, että järjestelmässä on paljon ongelmia, mikä liittyy isoon maailmanpolitiikan kuvaan tällä hetkellä: vastakkain ovat Yhdysvaltojen presidentin, Brasilian nykyisen presidentin voimakkaat separatistiset agendat ja globaalin demokratian yhdistävät voimat. Emme ole pystyneet luomaan selkeää visiota, mihin haluamme viedä maailmaa ja globaalia demokratiaa.

YK:n sisällä on aika isoja ongelmia muun muassa demokratian kanssa. Jos asiaa katsotaan objektiivisesti, on tietyllä tavalla naurettavaa, että YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet pystyvät sanomaan mitä tapahtuu tai ei tapahdu. Fakta on se, että emme tule pärjäämään ilmastonmuutoksen, tekoälyn ja konfliktien kanssa tulevaisuudessa, jos meillä ei ole voimaakkaampaa globaalia instituutiota, joka pystyy tekemään yhteisiä sääntöjä. Emme ole pystyneet globaalisti puuttumaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen tarpeeksi voimakkaasti, koska YK:n tämän hetkinen mandaatti on aivan liian heikko. Turvallisuusneuvoston alaisena YK ei voi luoda sitovaa globaalia lainsäädäntöä, mikä on todella iso ongelma. Maailmanparlamentin perustaminen on yksi tapa luoda demokratiaa YK:n sisäisiin instituutioihin. Meidän pitää nähdä, että YK on tulevaisuus, mutta myös kertoa, miten sitä konkreettisesti parannetaan. Suomen pitäisi miettiä, mitä se haluaa saavuttaa globaalissa demokratiassa ja ajaa tavoitteita aktiivisesti ulkopolitiikassa.

Mitä olet saanut kansainvälisestä järjestötyöstä?

Kansainvälistyminen on vaikuttanut maailmankuvaani. IFMSA:n kautta näin, että diskurssi eri kansallisuuksien välillä pitäisi olla paljon voimakkaampaa kuin se tällä hetkellä on. Pitkälti me kaikki taistelemme samojen ongelmien kanssa, vaikka olimmekin IFMSA:ssa erilaisista taustoista. Henkilökohtaisella tasolla näen, että se toi todella rakkaita ihmisiä elämääni ja kliseisesti globaalin perheen. Nuoret, jotka haluavat kansainvälistyä, vähättelevät helposti kokemustaan eivätkä hae erilaisiin juttuihin mukaan. Silloin, kun itse lähdin ensimmäistä kertaa mukaan kansainvälisiin juttuihin, hakeminen kehitti minua tosi paljon. Minulla on myös paljon surullisia tarinoita siitä, mihin minua ei ole valittu. Hakeminen on parempi aloittaa nyt kuin huomenna, eikä kynnystä saa asettaa liian korkealle. Suomessa on paljon järjestöjä, joiden kautta kv-juttuja pääsee tekemään, kuten vaikkapa Allianssi.

Miksi eduskuntavaalit?

Ehdokkuuteni eduskuntavaaleissa johtuu pitkälti tuosta mielenterveysteemasta. Viime vuosi oli minulle sellaista aikaa, jolloin ensimmäisen kerran pääsin tekemään mielenterveysedunvalvontaa ja pääsin osaksi sitä koskevaa poliittista keskustelua. Petyin siihen. En ymmärrä, miten edelleenkään ei tajuta sitä, kuinka valtavasta asiasta on kyse ja miksi sille ei tehdä mitään. Karsastin pitkään puoluepolitiikkaa, mutta tällä hetkellä koen, että se on paras alusta viedä mielenterveyskeskustelua eteenpäin. Jos haluan tehdä asialle jotakin, minun täytyy käyttää kaikki mahdolliset kanavat siihen. Sote tehdään nyt, ja jos mielenterveysasioita ei saada siihen korjattua, niin sitä on sitten kiva laastaroida seuraavat kymmenen vuotta.

Miksi mielenterveys?

Mielenterveys ei tarkoita pelkästään mielenterveyspalveluita, vaan se rinnastuu muun muassa nuorten syrjäytymiseen, yksinäisyyteen, mutta myös lievempiin asioihin, kuten työssä jaksamiseen. Nuorille se on todella iso kysymys tällä hetkellä ja globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen voidaan vastata, jos nuorten jaksaminen on yhteiskunnassa turvattu. Mielenterveys on skaala, jonka kaikki käyvät jossain vaiheessa läpi. Sen sijaan, että me puhuttaisiin siitä, että ollaanko me töissä 20 minuuttia pitempään vai vähemmän, niin eikö olisi järkevää puhua siitä, että miten me jaksetaan olla siellä?

Marilene Jokinen