Pohdittiin päätoimituksen kesken, mikä on voimaannuttavaa ja mikä lamaannuttavaa journalismia. Miten toivo, tai toivottomuus, luo toimijuutta ja tuottaako toiminta sitä muutosta, jota sillä tavotellaan? Haparoiden etsimme sijaa, jonkinlaista paikkaa ja merkitystä toiminnan kentällä. Muutoksesta puhuminen tuntuu mielettömältä, kun yleisönä on kanssaopiskelijat ja vastassa Hesari. Miten saadaan jengi liikkeelle?

Tämä lehti on kutsu. Tavoittelimme ‘voimaannuttavaa journalismia’ ja toimijuuden lisäämistä; kutsuja reflektointiin, kyseenalaistamiseen ja toimintaan. Yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoina tuntuu irvokkaalta, miten vähän tätä tunnutaan käytännössä toteutettavan omassa yhteisössämme. Meissä on potentiaalia, järjestäytymällä olemme voimakkaita. Kehotuksen ja opiskelijalehtien rooli tuntuu relevantilta osana tätä. 

Voidaanko tuoda iskulauseet läppärin kannesta kaduille ja yliopiston seiniin? Voidaanko haastaa opettajia dekoloniaalisuus-jargonista, kun Kehon järjestämään Students for Palestine -paneeliin ei tullut paikalle ketään henkilökunnasta? 

Olemme päätoimituskokouksissa vitsailleet ainejärjestölehtien lähinnä ylläpitävän suomalaista paperiteollisuutta arvostelemalla Unareiden salaattipöydät ja levittämällä juoruja kilpailevan lehden päätoimittajista. Vaikka käsissäsi oleva lehti ei sytyttäisi välittömästi vallankumousta sydämessäsi (syytä tosin olisi), on päätoimittamisen arvo myös prosessissa. Argumentaation harjoittaminen niin omaa juttua kirjoittaessa kuin Signal-ryhmässä riidellessä, teknologiapelon kohtaaminen ja osittainen ylittäminen Affinity Publisherin tavutusta säätäessä ja työn sosiaalinen luonne ovat myös osa lehden yhteiskunnallista vallankumouksellista funktiota. 

Puheen ja tekojen välissä on Sahara (shoutout CleanZizou) ja sen tuulet tuntuu puhaltavan maailman ympäri ja Helsinkiin asti päivittäin.